Tunnetaistelua

Viikonloppu teinileirillä oli mahtava, sai rohkaisua mm. kielillä puhumiseen ja ihan vaa tuli Jumalakaipuu. Haluun vaa oppii tuntee Jumalaa nii paljo enemmä et voisin oppii rakastamaa enemmän. Et voisin oikeesti toimii Jumalan työssä arkielämäs ja tulevaisuudessa varmasti paljon vahvemmin. Tuli kaipuu Jumalan puoleen.

No leiri oli mahtava mutta silti jälleen oli perseolo, vaikka ei nii pahasti koska leirin jälkee oli kiva hengailla Jaskan, Emman ja Annan kaa puuppolassa ja Jaskan autossa :) Se onneks kohens oloo ja vei pahan olon syrjää. Mua ärsyttää ehkä ku oon nii avoin tän asian suhteen ja, no kaikki muut ei oo. Kun leirillä tuli olo et nyt pitäs oikeesti keskittyy JUMALAAN, ei esim johonki sotkusee ihmissuhteesee, joka nyt oli kuitenki iha hyvällä mallilla. Toisaalta mua pelottaa että tää vaa kuivuu koska tuntuu siltä et mennää vaa kauemmaks. Kaikki ylimääräne jääny pois, toisaalta ärsyttää tosi paljon, toisaalta taas tiiän et se on vaa hyväks, mut ei tunteillensa vaa voi mitää. No voi niille jotain, mutta vaikeaa ku ei pysty olee miettimättä.

Tykkään, mutta koska oikeesti rakastan Jumalaa yli kaiken, mä luotan siihen et Hän kyl johdattaa ja tekee mu elämässä nii ku parhaaks näkee. Omituista, tyhmää, hullun ärsyttävää, melkee itkettävää, viisasta ja kypsää et joku pystyy heittää tunteet taka-alalle muuttua hetkessä, periaatteessa paremmaks, mutten vain osaa iloita ilmeisesti paremmasta ratkaisusta, ainakaan vielä. Eiköhän seki aika tuu, toivottavasti pian!

Nyt oon saanu jo siivottuu mun huoneen, kääntämään katsetta enemmän kohti Jeesusta ja, no muuta en kaa oo viel onnistunu tekee. Ainaki ois vähä pakko ny rueta tsemppaa to koulun kaa et jaksais nyt nää viimeset kuukauet. Täytyy vaa rukoilla Jumalalta voimaa! Ainakin Se oikeesti rakastaa mua!

Ku elämä potkasee jalat alta, laita käsi Raamatulle ja nouse ylös!

Kun katson muihin ihmisii, suutun
Kun katson omaan itseeni, juutun
Mutta kun katson Jumalaan, muutun!